Voi ei! Myöhästyin viikottaisesta sunnuntaipäivityksestä! Ei voi mitään, tehty mikä tehty.
Hain uuden linssin postista viikko sitten maanantaina, ja voi että olemme Alenin kanssa olleet rakastuneita siihen! Kumpikaan ei malttaisi laskea kameraa kädestä. Tänään, eikun, siis eilen testailin ensimmäisen kerran kunnolla objektiiviä, otin Emmasta lupaamiani potrettikuvia Emman näyttelijä CV:tä varten. Ja uskomattoman hyvälaatuisiahan niistä tulikin! Lisäilen tähän postaukseen siis sunnuntain kuvasatoa samalla.
Huomenna näen toista näyttelijäystävääni Melissaa pitkästä aikaa. Harmittaa kuinka vähän sitä on tullut vanhoihin ystäviin pidettyä yhteyttä nykyään, muttakun saa juosta paikasta paikkaan kuin eläin niin ei siinä kerkeä paljon mitään tehdä tai ketään nähdä.
Kerhossa harjoittelimme ensimmäistä kertaa näytelmää oikeilla rooleilla. Krista ei työvuoron vuoksi päässytkään paikalle, joten päätin että en vielä sen kummemmin ohjaa näytelmää, vaan annan lasten tutustua näytelmään ja rooleihin aivan rauhassa. Menimme siis näytelmää läpi, mutta ilman hienosäätöjä, lähinnä siis kävelimme ja puhuimme kohtaukset. Tämän viikon tiistaina olisi siis tarkoitus aloittaa vihdoin oikea harjoittelu.
Tämän viikon tiistaina harjoitusten jälkeen lähden pitkästä aikaa Orimattilaan. Keskiviikkona on tarkoitus käydä tapaamassa myös erästä vanhaa ystävääni hevosteluajoilta ja samalla ottaa kuvia hänen hevosestaan. Katsotaan kiipeänkö pitkän tauon jälkeen myös hevosen selkään, mieli tekisi kyllä joten varmaan käyn ainakin muutamat kierrokset hurvittelemassa. Samalla lupauduin ottamaan muutamat kuvat samalla tallilla majailevasta welsh orista, ja illalla näen Siviä pitkästä aikaa. Mulla taitaa olla joku "vanhojen ystävien kanssa ajanvietto" -viikko meneillään, mikä on siis erittäin kivaa! Torstaina trimmailen luultavasti Barbin ja Deisin ja varaamme viimein matkan Kreetalle.
Lyhytelokuvaprojektin esituotantovaihe alkaa olla lopuillaan, viikon päästä alkavat jo kuvaukset. Projektista olen vielä suht hiljaa, näette sen sitten kun sen aika koittaa. Lisäksi olen edennyt kirjassani taas jonkin verran, vielä on matkaa mutta kyllä se tästä!
Kaikki Emmasta otetut kuvat löytyvät osoitteesta http://kopsutellen.kuvat.fi.






Ihania kuvia :)!
VastaaPoistaKiva että tykkäät :)
VastaaPoista